Mun elämänkoulu on ollut tähän mennessä niin kova, että lähinnä naurattaa nykyiset harmin aiheet. Tänään viimeksi kiukkusin kun on liian pieni vessa aikuiselle, kahdelle muksulle ja kahdelle koiralle. Kun koirat vaativat tassupesua, pyykkikone lataamista ja lapset vessarauhaa ja kun kääntyy millinkin niin lyö kyynärpäänsä suihkuseinään.. Sitten hetken päästä muistin että en minä halua pelkän vessan takia muuttaa.
On onni että minulla on kaksi lasta, kaksi koiraa, terveys tallella, työtä.. Että minulla on elämä. Olen 29 vuotta täyttävä ja mun kokonaan itse kasvattamani lapset ovat aloittamassa koulu-uransa vuoden sisällä. Ihmiset pitää mua jääprinsessana ja kovana muijana, koska esimerkiksi töissä ei ole sellaista haastetta tai kiirettä, josta en selviytyisi. Jopa nautin niistä haasteista. Mutta miksi mun pitää selviytyä kaikesta? On suuren työn takana pyytää apua.
Mun elämä on revitty kappaleiksi pari kolme kertaa nuoreen ikääni mennessä. Aina olen pala kerrallaan saanut elämäni palikat kohdilleen ja jatkanut entistä kokemusrikkaampana sekä hyvinvoivampana eteenpäin.Tiedän ettei mua voi enää tän pahemmin riepotella, joten osaan suhtautua elämään nykyään paremmin.
Vaadin ihmisiltä paljon, koska vaadin myös itseltäni paljon. Miksi tyytyä huonoon, kun voi olla priimaa? Sama pätee myös ihmissuhteisiin, jos ei natsaa niin se on melko helpolla heippahei.Olen tottunut kovimman kaytta pärjäämään yksin ja nykyään olenkin mielummin yksin, kuin vähäänkään epävarmassa tai epämiellyttävässä ihmisuhteessa.
On onni että minulla on kaksi lasta, kaksi koiraa, terveys tallella, työtä.. Että minulla on elämä. Olen 29 vuotta täyttävä ja mun kokonaan itse kasvattamani lapset ovat aloittamassa koulu-uransa vuoden sisällä. Ihmiset pitää mua jääprinsessana ja kovana muijana, koska esimerkiksi töissä ei ole sellaista haastetta tai kiirettä, josta en selviytyisi. Jopa nautin niistä haasteista. Mutta miksi mun pitää selviytyä kaikesta? On suuren työn takana pyytää apua.
Mun elämä on revitty kappaleiksi pari kolme kertaa nuoreen ikääni mennessä. Aina olen pala kerrallaan saanut elämäni palikat kohdilleen ja jatkanut entistä kokemusrikkaampana sekä hyvinvoivampana eteenpäin.Tiedän ettei mua voi enää tän pahemmin riepotella, joten osaan suhtautua elämään nykyään paremmin.
Vaadin ihmisiltä paljon, koska vaadin myös itseltäni paljon. Miksi tyytyä huonoon, kun voi olla priimaa? Sama pätee myös ihmissuhteisiin, jos ei natsaa niin se on melko helpolla heippahei.Olen tottunut kovimman kaytta pärjäämään yksin ja nykyään olenkin mielummin yksin, kuin vähäänkään epävarmassa tai epämiellyttävässä ihmisuhteessa.
Vielä olisi opeteltavaa: nauttia hetkestä ja järjestää omaa aikaa, siihen palautumiseen ja akkujen lataamiseen.
"Elämä on laiffia." Sanoi eräs entinen mäkikotka ja kansansuosikki. Miksi siis miettisin painotavoitteitani tai kiinteytymistäni yhtään sen kummallisemmin. Se on vaan niskasta kiinni ja turhat pois ruokavaliosta. Sekä lisää liikettä niveliin =). Helppoa näin ajatustasolla.
Tällä viikolla olen mielestäni laiskotellut. Kiirettä töissä ja muutenkin muutosten tuulta ilmassa, väsymystä ja vähän kipeyttäkin. Olen antanut itselleni luvan syödä mitä vaan ja yrittänyt levätä mahdollisimman paljon, kun se suinkin on vaan ollut mahdollista. Ilokseni huomasin että vain kahtena päivänä viime viikonloppuna ja kahtena nyt viikolla ovat kalorit olleet plussalla. Muina päivinä miinuksella, joskaan ei ihan tavoitteessaan. Kertaakaan ei ole ollut huonoa omaatuntoa syömisistä, eikä morkkista liikkumattomuudesta. Terveellä pohjalla siis mennään. Huomasin että molempina viikonloppuina olen kävelyt koirien kanssa keskivertoa pidemmän lenkin ja tiistaina kävin hakemassa mielihyvää sekä uutta puhtia kuusi päiväiseen työviikkoon - spinningistä. En siis ollutkaan laiskotellut vaan tasapainoillut. Pitkät rauhalliset lenkit tekevät hyvää pääkopalle ja hikijumpasta saa lisää virtaa. Lepoakin tarvitaan, välillä enemmän ja välillä riittää vähempikin. Lupaan että yritän kuunnella kehoani ja itseäni enemmän.
