Vapaapäivän pohdintoja elämästä

Mun elämänkoulu on ollut tähän mennessä niin kova, että lähinnä naurattaa nykyiset harmin aiheet. Tänään viimeksi kiukkusin kun on liian pieni vessa aikuiselle, kahdelle muksulle ja kahdelle koiralle. Kun koirat vaativat tassupesua, pyykkikone lataamista ja lapset vessarauhaa ja kun kääntyy millinkin niin lyö kyynärpäänsä suihkuseinään.. Sitten hetken päästä muistin että en minä halua pelkän vessan takia muuttaa.

On onni että minulla on kaksi lasta, kaksi koiraa, terveys tallella, työtä.. Että minulla on elämä. Olen 29 vuotta täyttävä ja mun kokonaan itse kasvattamani lapset ovat aloittamassa koulu-uransa vuoden sisällä. Ihmiset pitää mua jääprinsessana ja kovana muijana, koska esimerkiksi töissä ei ole sellaista haastetta tai kiirettä, josta en selviytyisi. Jopa nautin niistä haasteista. Mutta miksi mun pitää selviytyä kaikesta? On suuren työn takana pyytää apua.

Mun elämä on revitty kappaleiksi pari kolme kertaa nuoreen ikääni mennessä. Aina olen pala kerrallaan saanut elämäni palikat kohdilleen ja jatkanut entistä kokemusrikkaampana sekä hyvinvoivampana eteenpäin.Tiedän ettei mua voi enää tän pahemmin riepotella, joten osaan suhtautua elämään nykyään paremmin.

Vaadin ihmisiltä paljon, koska vaadin myös itseltäni paljon. Miksi tyytyä huonoon, kun voi olla priimaa? Sama pätee myös ihmissuhteisiin, jos ei natsaa niin se on melko helpolla heippahei.Olen tottunut kovimman kaytta pärjäämään yksin ja nykyään olenkin mielummin yksin, kuin vähäänkään epävarmassa tai epämiellyttävässä ihmisuhteessa.

Vielä olisi opeteltavaa: nauttia hetkestä ja järjestää omaa aikaa, siihen palautumiseen ja akkujen lataamiseen.

"Elämä on laiffia." Sanoi eräs entinen mäkikotka ja kansansuosikki.  Miksi siis miettisin painotavoitteitani tai kiinteytymistäni yhtään sen kummallisemmin. Se on vaan niskasta kiinni ja turhat pois ruokavaliosta. Sekä lisää liikettä niveliin =). Helppoa näin ajatustasolla.

Tällä viikolla olen mielestäni laiskotellut. Kiirettä töissä ja muutenkin muutosten tuulta ilmassa, väsymystä ja vähän kipeyttäkin. Olen antanut itselleni luvan syödä mitä vaan ja yrittänyt levätä mahdollisimman paljon, kun se suinkin on vaan ollut mahdollista. Ilokseni huomasin että vain kahtena päivänä viime viikonloppuna ja kahtena nyt viikolla ovat kalorit olleet plussalla. Muina päivinä miinuksella, joskaan ei ihan tavoitteessaan. Kertaakaan ei ole ollut huonoa omaatuntoa syömisistä, eikä morkkista liikkumattomuudesta. Terveellä pohjalla siis mennään. Huomasin että molempina viikonloppuina olen kävelyt koirien kanssa keskivertoa pidemmän lenkin ja tiistaina kävin hakemassa mielihyvää sekä uutta puhtia kuusi päiväiseen työviikkoon - spinningistä. En siis ollutkaan laiskotellut vaan tasapainoillut. Pitkät rauhalliset lenkit tekevät hyvää pääkopalle ja hikijumpasta saa lisää virtaa. Lepoakin tarvitaan, välillä enemmän ja välillä riittää vähempikin. Lupaan että yritän kuunnella kehoani ja itseäni enemmän.

Jeee!

Mun painoindeksi hyppäsi ensimmäisen kerran lasten syntymän jälkeen normaalipainon puolelle ja on nyt 24,6. =)

Mutta projekti jatkuu. Supernaisen hartioideni vuoksi ei minusta koskaan tulee supernaisellista, pientä ja siroa, mutta kiinteämpi ja hyväntuulisempi ehdottomasti.
Seuraava etappi on saada paino tippumaan 70 kg ja siitä vähitellen alaspäin. Vähitellen siksi etten halua menettää lihasmassaani, vaan sitä ylimääräistä rasvaa.

Kahvakuula ja funktional training ovat muovanneet jo nyt käsivarsiini lihaksia ja vatsanseutuni on kiinteytynyt huimasti. Näiden lajien lisäksi olen koettanut pidentää koiralenkkejäni säiden ehdoilla. Eli vähintään viitenä päivänä viikossa yli tunnin kävelylenkkejä. Vapaapäivänä ulkona voi vierähtää useampikin tunti. Lepopäivät ovat tärkeitä. Pyrin nyt pitämäänkin yhden "täysin turhan" vapaapäivän viikossa. Tällöin on kotityövapaata, työvapaata, liikuntavapaata ja huolivapaata. Tänään on sellainen päivä. Ajattelin syödä tummaa suklaata ja kahvia kyytipojaksi. Lisäksi ajattelin levätä, lukea ja kutoa vaikka sukkaa, jos siltä tuntuu. Tekee hyvää kropalle, päälle ja muutenkin koko paketille. =)

Lisätavoitteena olisi opetella kohtuullistamaan annoskokoja ja täten lisäämään aterioiden määrää- tasoittamaan polttoaineen saantia koko vuorokaudelle. Näin sokeriarvon tasaisena pysyminenkin helpottuisi. Asiaa hankaloiaa se että olen tunnesyöjä. Esimerkiksi stressi aiheuttaa minulle blokin. Lopetan stressaavina hetkinä syömisen kokonaan. Olen huomannut että kun pakotan itseni syömään esimerkiksi hedelmän tai ruisleivän niin stressikin helpottaa sen yhden pykälän ja on taas helpompi olla, sekä syödä. Väsyneenä - tai jos ateriavälini on venähtänyt liian pitkäksi - voisin taas syödä ihan mitä vain ja kuinka paljon vain. Yleensä vielä sellaista tahtia, että kun vatsani huutaa että olen jo täysi niin on jo aivan liian myöhäistä.
Avainsanana on siis tasapaino!

On muuten melkoisen huvittavaa että omassa peilissä näytän jo suhteellisen solakalta, mutta kuntosalin peilistä minua tuijottaa joku röllykkä.  Epätoivo meinaa iskeä kun vertaa itseään niihin alle 20 vuotiaisiin, jotka heiluttavan 2 kg painoja ja hymyilevät nätisti. Silloin otan isoimman kuulan, jota jaksan heilutella ja irvistän- muistan haluavani olla teräsnainen ja saavani liikunnasta lihasten lisäksi myös hyvää mieltä.