Jeee!

Mun painoindeksi hyppäsi ensimmäisen kerran lasten syntymän jälkeen normaalipainon puolelle ja on nyt 24,6. =)

Mutta projekti jatkuu. Supernaisen hartioideni vuoksi ei minusta koskaan tulee supernaisellista, pientä ja siroa, mutta kiinteämpi ja hyväntuulisempi ehdottomasti.
Seuraava etappi on saada paino tippumaan 70 kg ja siitä vähitellen alaspäin. Vähitellen siksi etten halua menettää lihasmassaani, vaan sitä ylimääräistä rasvaa.

Kahvakuula ja funktional training ovat muovanneet jo nyt käsivarsiini lihaksia ja vatsanseutuni on kiinteytynyt huimasti. Näiden lajien lisäksi olen koettanut pidentää koiralenkkejäni säiden ehdoilla. Eli vähintään viitenä päivänä viikossa yli tunnin kävelylenkkejä. Vapaapäivänä ulkona voi vierähtää useampikin tunti. Lepopäivät ovat tärkeitä. Pyrin nyt pitämäänkin yhden "täysin turhan" vapaapäivän viikossa. Tällöin on kotityövapaata, työvapaata, liikuntavapaata ja huolivapaata. Tänään on sellainen päivä. Ajattelin syödä tummaa suklaata ja kahvia kyytipojaksi. Lisäksi ajattelin levätä, lukea ja kutoa vaikka sukkaa, jos siltä tuntuu. Tekee hyvää kropalle, päälle ja muutenkin koko paketille. =)

Lisätavoitteena olisi opetella kohtuullistamaan annoskokoja ja täten lisäämään aterioiden määrää- tasoittamaan polttoaineen saantia koko vuorokaudelle. Näin sokeriarvon tasaisena pysyminenkin helpottuisi. Asiaa hankaloiaa se että olen tunnesyöjä. Esimerkiksi stressi aiheuttaa minulle blokin. Lopetan stressaavina hetkinä syömisen kokonaan. Olen huomannut että kun pakotan itseni syömään esimerkiksi hedelmän tai ruisleivän niin stressikin helpottaa sen yhden pykälän ja on taas helpompi olla, sekä syödä. Väsyneenä - tai jos ateriavälini on venähtänyt liian pitkäksi - voisin taas syödä ihan mitä vain ja kuinka paljon vain. Yleensä vielä sellaista tahtia, että kun vatsani huutaa että olen jo täysi niin on jo aivan liian myöhäistä.
Avainsanana on siis tasapaino!

On muuten melkoisen huvittavaa että omassa peilissä näytän jo suhteellisen solakalta, mutta kuntosalin peilistä minua tuijottaa joku röllykkä.  Epätoivo meinaa iskeä kun vertaa itseään niihin alle 20 vuotiaisiin, jotka heiluttavan 2 kg painoja ja hymyilevät nätisti. Silloin otan isoimman kuulan, jota jaksan heilutella ja irvistän- muistan haluavani olla teräsnainen ja saavani liikunnasta lihasten lisäksi myös hyvää mieltä.